URATARINA: Matti Lupari

URATARINA: Matti Lupari

Lead Software Developer Matti Lupari arvostaa Arcusysin tulevaisuudennäkymiä, koska hän on elänyt läpi Nokian tuhon ja melkein kymmenet yt-neuvottelut.

Matti Lupari, 39, on sangen leppoisa mies, vaikkei hänen elämänsä ole aina ollut kovin leppoisaa.
– Minut on kyllä keitetty varsin monessa liemessä, Matti naureskelee Arcusysin Oulun toimiston biljardipöydän ääressä ja lyö tarkasti keltaisen pallon pussiin.

Nuorempi kollega kiroaa häviötään liioitellun dramaattisesti. Oleskeluhuoneen seinälle raapustetusta kaaviosta käy ilmi, että Matti on ollut voitokas myös mittelössä toimiston virallisesta biljardimestaruudesta.

Ottelun jälkeen Matti istahtaa hetkeksi sohvalle ja kaappaa syliinsä toimiston kitaran. Hän näppäilee hymyillen lempeää klassista sävelmää, vaikka työkaverit huutavat "soita Paranoidia" lounaspöydän äärestä. Musikaalinen Matti on esiintynyt myös kaksissa Arcusysin pikkujouluissa. Erityisen iso menestys oli, kun hän räppäsi Public Enemyä.

– Aloin opetella Kuutamosonaattia, kun esikoistytär syntyi. Ajattelin, että ehkä jonakin päivänä osaan soittaa sen hänelle, Matti kertoo kitara sylissään.

Hän soittaa erinomaisesti. Matti on ehtinyt harjoitella paljon, koska hän on tarttunut kitaraan selvittääkseen ajatuksiaan aina silloin, kun työelämä on koetellut. Ja niitä aikoja on tosiaan ollut paljon.

Biologipojasta it-mieheksi

Vielä 1990-luvun alussa Matti ei soittanut klassista kitaraa vaan rockia. Teinipojan makuuhuoneessa Koillis-Helsingin lähiössä särisivät AC/DC ja Jimmy Hendrix. Kun lukio loppui, luonnosta innostunut nuorimies haki opiskelemaan biologiaa, ensin kerran ja sitten toisen. Kun ovet eivät auenneet, Matti päätti kokeilla villiä korttia.
– Pääsin pelkillä ylioppilaspapereilla lukemaan tietotekniikkaa Jyväskylän yliopistoon. Se oli hyppy tuntemattomaan, mutta ajattelin, että pääseehän sieltä tarvittaessa poiskin.

Matin viekkaana suunnitelmana oli opiskella pääasiassa biologiaa ja mahdollisimman vähän pääainetta tietotekniikkaa.
– Ei minua kiinnostaneet tietokoneet pätkääkään. Hommasin ensimmäisen oman tietokoneenikin vasta, kun valmistuin.

Mutta kuten tavallista, elämä yllätti. Jyväskylä tuntuikin mukavalta. Urbaanimpaa siellä oli elää keskustassa kuin Koillis-Helsingin lähiössä.

Nuoruuden haave biologin urasta alkoi kuitenkin tuntua vieraalta.
– Biologia oli tosi puisevaa. Olin halunnut päästä möyrimään metsässä, mutta kenttäkursseja olikin vähän. Työllistyminenkin tuntui aika vaikealta.

Biologia oli nuoren miehen silmissä täysi vastakohta it-alalle, joka eli ensimmäistä nousukauttaan milleniumin korvilla.
– Ala näyttäytyi sellaisena, että siellä voi takoa rahaa. Koulussakin taottiin päähän, että täältä kyllä valmistutaan suoraan töihin. 

Matti näki aitiopaikalta, miten opiskelukavereita revittiin töihin kesken opintojen ja miten huikeasti Nokia kasvoi Oulussa. Kuuden vuoden opiskelujen aikana hän kiinnostui lopulta aidosti myös tietotekniikasta. 
– Ongelmanratkaisu alkoi tuntua omille aivoilleni sopivalta. Se on vähän kuin leikkiä, kuin ristikoiden tekemistä.

Metsien miehellä oli uusi unelma: hän halusi mukaan it-pöhinään.

It-huuman huippuvuodet

Vuonna 2004 gradua vaille valmiissa maisterissa heräsi työnnälkä käytännönsyistä: opintotukikuukaudet loppuivat. Hän alkoi lähetellä työhakemuksia ohjelmistoalan firmoihin sinne tänne ja ajatteli, että ehkä hän lähtee nyt takaisin synnyinsijoilleen Helsinkiin. Ensimmäinen työtarjous napsahti kuitenkin Oulusta yrityksestä, joka suunnitteli ohjelmistoja. Tärkein asiakas oli huippuvuosiaan elänyt Nokia, joka kiritti koko it-alaa Suomessa.

Matti pakkasi sähkökitaransa ja muutti Ouluun. Hänet viskattiin suoraan Nokian tiloihin työstämään valtavia kokonaisuuksia ilman opastusta.
– Se oli aika hurjaa, kun suoraan koulun penkistä revästiin sellaiseen. En tiedä, mitä ne oikein ajattelivat siellä, Matti muistelee.

Kun taloustilanne oli valoisa ja työntekijöitä paljon, myös työn mentaliteetti oli tuolloin erilainen kuin monessa yrityksessä nykyään. Matin firmassa untuvikoilta ei odotettu heti hyviä tuloksia, vaan he saivat ensin opetella ja erehtyä. Hän on iloinen siitä, että sai kasvaa ammattilaiseksi rauhassa.

– Ei ollut niin vaarallista, vaikka deadlinet paukkuivat. Kukaan ei hengittänyt harjoittelijoiden niskaan, vaan sitä alkoi pikkuhiljaa luottaa omiin taitoihin. Yhtäkkiä tajusin, että osasinkin tehdä niitä juttuja.

Alkupelästyksen jälkeen Matti viihtyi firmassa 10 vuotta. Aluksi vauhti ja kasvu olivat huumaavia, kuten koko suomalaisella it-alalla. Yritys palkkasi koko ajan lisää väkeä, ja palkat nousivat. Töiden jälkeen Matti suuntasi kollegoiden kanssa jousiampumaan ja viikonloppuna Rukalle, firman piikkiin tietenkin. Kasvua jatkui Nokian huippuvuoteen 2006. Parhaimmillaan 40 prosenttia maailmassa myydyistä matkapuhelimista oli Nokian.

Sitten kaikki pysähtyi.

Pilvilinna joka romahti 

Vuonna 2007 maailman suurimman ja kauneimman matkapuhelinvalmistajan osakkeiden arvo romahti. Nokia alkoi menettää markkinaosuuttaan tasaisen tappavasti. Se oli valtava kolaus suomalaiselle it-alalle, taloudelle ja itsetunnolle. Matin kotikaupungissa Oulussa tehtaat autioituvat. Kiinteistövälittäjillä oli vaikeuksia myydä miljoonien eurojen omakotitaloja, joita hienostolähiöt oli pakattu täyteen Nokia-huumassa.

Tuhansia irtisanottiin, sekä Nokialta että sen alihankkijoilta. Niin myös Matin työpaikalla. Matti kävi läpi seitsemät tai kahdeksat yt-neuvottelut – hän ei enää muista tarkalleen. 200 hengen firma kutistui 20-henkiseksi.

Matti pelkäsi aina niitä hetkiä, kun jokin asiakasprojekti oli loppumassa. Silloin oli välikädessä, josta oli helppo tulla irtisanotuksi.
– Niin kauan kuin teki rahaa, ei ollut pelkoa. Jotenkin yt-neuvotteluihin turtui, mutta huonolla tavalla. Ei enää vain välittänyt, koska oli jo valmiiksi siinä fiiliksessä, että eihän tätä lystiä kauaa enää jatku kuitenkaan. Sellainen ajattelu tappaa luovuutta ja innovoimiskykyä.

Matti vältti kengänkuvat, mutta luottamuspula vaivasi koko työyhteisöä. Rempseät saunaillat vaihtuivat kyräilyyn käytävillä. Johto vakuutteli, ettei irtisanomisia tulisi enää lisää, mutta työntekijät odottivat silti seuraavaa pommia. 

Osa Matin kollegoista vaihtoi alaa, esimerkiksi putkimiehiksi. Hän itse kaavaili seuraavaa siirtoa ulkomaille. Kotona oli kuitenkin vauva ja taapero kasvatettavina.
– Lapset estivät tekemästä radikaaleja päätöksiä. Jos olisin ollut yksin, olisi voinut olla helpompi häippästä, Matti sanoo mietteliäänä. 

Lopulta firman ohjelmistoliiketoiminnat myytiin Kiinaan ja loput ajettiin konkurssiin. Matti jatkoi kiinalaisen omistajan alaisuudessa, mutta rauhattomuus vaivasi mieltä.

Iltaisin hän opetteli soittamaan Kuutamosonaatin yhä paremmin ja mietti, mitä hän oikeastaan halusi tehdä. Visiot kirkastuivat. Epävarmojen vuosien jälkeen hän kaipasi hyppyä toisenlaisen teknologian pariin.
– Halusin tehdä pesäeroa mobiilialaan ja siirtyä hieman toisenlaisiin ympyröihin ja projekteihin. Myös taloudellisesti vakaammat tulevaisuudennäkymät viehättivät.

Oulu elpyy

2010-luvun vaihteen jälkeen Oulussa alkoi näkyä elpymisen merkkejä. Uudet toimialat, startupit ja ulkomaisetkin firmat alkoivat hiljalleen täyttää autioita toimistorakennuksia. Kaupunkilaisiin palasi ujo usko tulevaisuuteen.

Puolitoista vuotta sitten uusi innostus täytti myös Matin.
– Arcusysin työpaikkailmoitus pisti silmään Facebookissa. Matti ajatteli huvikseen kokeilla, ja lähetti cv:nsä.

Oikeastaan Matti ei vielä tiennyt, mihin hän oli ryhtymässä. Koska Arcusys vaikuttaa Oulun keskustassa korkealla toimistorakennuksessa, se ei juuri näy katukuvassa.
– Sen verran sain Googlesta selville, että ainakin tämä on mukava työpaikka, Matti viittaa toimiston aulan palkintokaapin Great Place to Work -pysteihin.

Työhaastattelu neukkarissa, jossa nyt korjataan yhtä firman biljardipöydistä, ei tuntunut työhaastattelulta.
– Se oli ehkä rennoin tilaisuus, jossa olin koskaan ollut. HR-johtaja sanoi, että yleensä joku teknisempikin kaveri käy haastattelemassa, mutta nyt hän oli jo vakuuttunut siitä, että minulla on osaaminen kohdallaan.

Kutsu Arcusysille kävi jo päivän kuluttua haastattelusta. Matti palkattiin suoraan ylempään asemaan kuin työpaikkailmoituksessa oli alun perin etsitty.
– Haastattelusta jo näki, miten välitön meininki täällä on. Ei ole kauheasti mitään byrokratiaa tai valmiita kaavoja, joiden mukaan olisi pakko edetä. Taisimme puhua HR-johtajan kanssa vähän lastenhoidostakin siinä sivussa.

Nyt Matti on työskennellyt Arcusysin toimistolla puolitoista vuotta ja kotiutunut täydellisesti. Hän juo neuvotteluhuoneessa kahvia nimikkomukistaan ja listaa asioita, joista hän iloitsee nyt erityisesti:

Töissä ei ole yksinäistä, koska hommia tehdään yhdessä omalla toimistolla. Aiemmassa työpaikassaan Matti saattoi olla näkemättä työkavereitaan kahteen vuoteen, koska hän työskenteli asiakkaan tiloissa.

Arcusysilla annetaan aktiivisesti palautetta kollegoille. Käytössä on myös kiittämissysteemi, jonka kautta voi kiittää kollegaa vaikka viinipullolla tai leffalipuilla. Mattikin on tullut kiitetyksi jo muutamaan kertaan.

Firmassa johto pitää kaikki työntekijät perillä siitä, miten Arcusysilla menee taloudellisesti. Matti arvostaa tätä erityisesti, koska yt-aallon aikaan häntä vaivasi tietämättömyys siitä, onko konkurssi jo nurkan takana.

Olisi paljon muutakin, mutta kahvikuppi on jo tyhjä.
– Lähdetäänkö sitten metsään? Matti kysyy.

Kohti tulevaisuuden teknologiaa

Pitkä mies tarpoo kompassi kädessä pitkospuita pitkin syvemmälle metsään. Kesäsade on kastellut t-paidan, mutta se ei hyydytä hymyä, kun Matti kertoo arcusyslaisten yhteisestä vapaa-ajan vietosta.
– Ollaan esimerkiksi uitu avannossa, maisteltu oluita, pelailtu, luovutettu verta ja osallistuttu juoksukilpailuun, Matti sanoo.

Matin oma tuore intohimo on vaeltaminen. Hän löysi harrastuksen pari vuotta sitten ja nauttii erityisesti erämaasta, jossa ei ole muuta kuin luonto, ihminen ja ajatukset. Oulussa on onneksi helppo toteuttaa nuoruuden rakkautta metsässä möyrimiseen, ja Lappiinkin on lyhyt ajomatka.
– Vaeltaessa saa ajatukset ihan muualle. Keskittyy kulkemiseen, siihen ettei eksy. Miettii sitä, mihin pystyttää yöksi teltan, Matti sanoo ja sohii puun oksia pois kulkureitiltään.

Toinen keino rauhoittaa koodauskierroksilla käyviä aivoja on soitella kitaraa kodin takkahuoneessa. Siellä on sekä akustinen että sähkökitara vahvistimineen, ja rock ja klassinen soivat vuorotellen. Välillä Matti soittaa myös flamencoa, koska hän pitää uusista aluevaltauksista.

Lapset ovat nyt 5- ja 6-vuotiaat, ja Kuutamosonaatista on hallussa kolme neljäsosaa. Mutta eihän maailman tarvitsekaan olla vielä valmis. Ei ole it-maailmakaan. Matin unelmissa alan tulevaisuus on täynnä jänniä urakombinaatioita ja uusia sovelluksia.
– En ole visionääri, mutta sen tiedän, että tietotekniikka on menossa aivan uudenlaisille alueille. Esimerkiksi tavaroiden internet tekee tuloaan, ja tekoäly kehittyy. Omalta osaltani haluan olla parhaani mukaan digitalisoimassa oppimisen kenttää. Toivon, että tenttipaperit jäävät historiaan!

Todennäköisesti ne jäävätkin, mutta vielä pitää kulkea hyvän matkaa. Matti aikoo marssia Arcusysin joukoissa. Sitä ennen hän katoaa pitkospuita pitkin tuuhean kuusen taakse.

Teksti: Pauliina Suominen
Kuvat: Maria Moulud


Seuraava: URATARINA: Jari Ruokonen
Edellinen: URATARINA: Amy Järvisalo