URATARINA: Jari Ruokonen

URATARINA: Jari Ruokonen

Ohjelmistokehittäjä Jari Ruokonen saapui Arcusysiin seniori-ikäisenä harjoittelijana siivouskomeron kautta.

Jari Ruokonen seisoi vieraan asunnon ovella astronauttimaisessa suojapuvussaan ja teki kiinnostavan havainnon: katossakin voi näemmä olla sontaa. Jari ei hätkähtänyt, vaan otti mopin käteen ja alkoi putsata.

Oli vuosi 2009. Jari oli nähnyt monenlaista niiden parin vuoden aikana, jotka hän oli puurtanut oululaisen siivousfirman jokapaikanhöylänä. Työ oli hyvin erilaista kuin aiemmissa hommissa koodaajana tietoverkkotekniikkaan keskittyneessä yrityksessä. Vanhan työn perään oli kuitenkin turha haikailla, koska sitä ei enää ollut. Jarin koko tiimi oli saanut potkut isoissa yt-neuvotteluissa vuonna 2008.
- Teknologia, johon tiimini oli keskittynyt, yksinkertaisesti kuoli. Työtä tehtiin ensin vuosia, ja sitten teknologian kehitys teki sen tarpeettomaksi, Jari kertoo nyt, seitsemän vuotta potkujen jälkeen Arcusysin Oulun toimistossa neuvotteluhuoneen pöydän ääressä.

Jari päätti palata yliopiston penkille jatkamaan tietojenkäsittelyn opintojaan. Ne ovat kuitenkin yhä kesken, sillä sivutyö siivousfirmassa muuttui melkein huomaamatta täysipäiväiseksi. Uteliaisuus teki hommasta kiinnostavaa, ainakin aluksi.
- Sosiaaliset taidot karttuivat, kun jututin asukkaita. Siivouskohteita oli tavallisten lapsiperheiden kodeista aina rappioalkoholistien asuntoihin. Mieleenpainuvimpia kämppiä ei oltu siivottu vuosikausiin. Oli se vähän kiehtovaakin, Jari kertoo.

Kerran Jari esimerkiksi paikansi erään olohuoneen rojuvuoren alta Postipankin kirjekuoren, jossa oli pankkikortti. Postipankin nimi oli muutettu Leoniaksi 10 vuotta aikaisemmin.

- Asunnossa oli pysähtyneisyyttä, josta näki, että kiinnostus elämään oli loppunut.

Melkein Nokialle ja takaisin

Jarin oma elämännälkä paloi kuitenkin vahvana. Hänen sotasuunnitelmanaan oli koko ajan vielä palata omalle alalle. Koodaaminen on Jarin intohimo.
- Se on sellaista mielen käsityötä. Rakastan sitä tunnetta, kun uppoutuu työhön ja kello hujahtaa eteenpäin. Niin ei käy, kun siivoaa.

Vielä piti kuitenkin odotella. Teknologia-ala nukkui Oulussa hiljaista talviunta sen jälkeen, paljon puhuttu it-kupla näki huippuvuotensa 2000-luvun alussa. Jari piti taitojaan yllä osuuskunnassa, jossa hän koodasi kavereineen iltapuhteena lasten pelejä.

Pikku hiljaa Kalevan sivuille alkoi taas ilmestyä työpaikkailmoituksia. Jari selasi mol.fi:tä joka päivä ja mietti, minne hakea.
- Kerran meinasin jo työllistyä Nokialle. Kävin läpi monta haastattelukierrosta, mutta sitten koko halpapuhelinten tuotanto yhtäkkiä lopetettiin. Vielä viikkoa ennen päätöstä tehtaalle rekryttiin porukkaa ihan täysillä. Mietin lähinnä huvittuneena, että niinpä tietenkin. 

Fakta oli kuitenkin se, että mitä kauemmin Jari olisi poissa koodaushommista, sitä vaikeampi olisi paluu alalle.
- Kun sitten kuulin tuttavaltani, että Arcusysille haettiin harjoittelijaa, päätin heti, että tämä on tärkeää.

Harjoittelijahaastattelussa Jarilta kysyttiin, ymmärsikö hän, että hän tulisi 37-vuotiaana kesätöihin harjoittelijan palkalla. Ymmärsihän Jari. Hän oli kuitenkin päättänyt, että intohimo meni taloudellisen tappion edelle.
- Mietin, että kunhan vain pääsen osoittamaan, että osaan vielä hommani. Se oli tärkeintä.

Harjoittelijasta senioriksi

Jari sai paikan. Aluksi hän saapui aamuisin töihin innostuneen hämmennyksen vallassa.
- Olin toimiston työntekijöistä vanhimmasta päästä, ja takana oli pitkähkö tauko IT-alalta. Mietin, miten minut otettaisiin vastaan ja kykenisinkö siihen, mitä minulta odotetaan.

Jari solahti kuitenkin pian porukkaan. Tutustumisen apuna olivat esimerkiksi toimiston perinteinen kello kahden kahvihetki ja kesäjuhlamatka Arcusysin Petroskoin toimistoon.
Neljä kuukautta tuntui lyhyeltä ajalta, kun kädet olivat täynnä kiinnostavia projekteja. Pian henkilöstöjohtaja tupsahtikin Jarin työpisteelle jatkosopimuksen kanssa. Harjoittelupaikka muuttui kuin huomaamatta vakituiseksi työpaikaksi ja nykyisin Jari työskentelee Arcusysilla seniori ohjelmistokehittäjänä.

- Sain varmistuksen sille, että minuun uskotaan ja minut halutaan pitää täällä. Pidin päänsisäiset juhlat.

Toimiston DJ ja kadonneen yksisarvisen mysteeri

Sittemmin Jari on juhlinut Arcusysta ahkerasti myös päänsä ulkopuolella. Toimistolla järjestetään monta kertaa vuodessa kekkereitä, joissa Jari on usein DJ:nä. 
- Musiikin pitää olla jalalle menevää, siitä en tingi. Viime vuoden pikkujoulujen "soita se taas, jooko" -kappale oli ehdottomasti Stigin Roy Orbison.

Viimeksi Jari keksi vuokrata bileisiin savukoneen ja diskovalot lastenjuhlapalvelusta. Juhlijat lähtivät kotiin vasta, kun aurinko jo sarasti Oulun yllä. 
- Kai se kertoo tästä työporukasta parhaiten, ettei noiden seuraa yritä vain jotenkin sietää, vaan että voidaan pitää hauskaa töiden ulkopuolellakin.

Eräistä bileistä muistuttaa ammottava reikä toimiston biljardihuoneen katossa. Koodarijengi jorasi niin villisti, että pitkähuiskea Jari survaisi vahingossa nyrkkinsä katon läpi.
- Bileiden jälkeen kollega mietti, miten me paikataan se reikä. Asettelimme siihen sitten yksisarvis-piñatan, jonka ristimme Säihkyksi. 

Nyt vaaleanpunainen Säihky on tosin kadonnut teille tietämättömille. Mysteeriä on puitu monta kahvituntia, joskin tuloksetta ja ehkä vähän huumorimielessä.
- Täällä on myötäänsä sellainen ex tempore -meininki, että voi järkätä diskovehkeet tai piñatan, jos siltä tuntuu, Jari sanoo.

Oulu on tulevaisuuden kaupunki

Vinttikoirat Paco ja Peppi ryntäävät pihalle sillä sekunnilla, kun Jari raottaa omakotitalon ovea työpäivän jälkeen. Leikkisä Paco nappaa lennosta saaliin suoraan Jarin kädestä.
- Hei, nyt tänne se hanska ja kyytiin molemmat! Jari huutaa ja nauraa.

Sini-puna-valkoinen vuoden 1987 Suzuki-maasturi, kavereiden kesken "legopalikka", on valmiina lähtöön etupihalla. Jari maanittelee Pepin ja Pacon takakonttiin ja kumauttaa etuovea kahdesti, ennen kuin se aukeaa. 
- Tämä vaatii vielä pientä laittamista, Jari sanoo.

Alkaa tärisevä matka kaupungin laitamille metsälenkille.  Isot koira vaativat paljon elintilaa. Siksikin Oulu sopii Jarille niin hyvin. 
- Tykkään koirista, kun niillä on aina hyvä päivä. Omakotitalo ja aidattu piha ovat niille ainut mahdollinen asuinmuoto, ja pääkaupunkiseudulla tällainen asuminen olisi mahdotonta tai ainakin järjettömän hintaista, Jari sanoo, kun omakotitalot vaihtuvat ikkunan takana metsäksi.

Hän muutti Ouluun opintojen perässä pikkuiselta Kemijärveltä. Opinnot ovat yhä kesken, mutta viimeksi kehityskeskustelussa valmistuminen kirjattiin yhdeksi Jarin henkilökohtaisista tavoitteista.

Jari kertoo ratin takaa, että potkujen jälkeen häntä kaihersi epävarmuus siitä, onko it-alalla tulevaisuutta. Nyt kalvava tunne on poissa. 
- Luulisin, että verkkopalveluja ja -sivustoja tehdään jossain muodossa maailman tappiin. Niiden muodot vain muuttuvat. Toisin kuin ensimmäisessä työpaikassani, Arcusysilla pitää opetella jotain uutta joka projektiin. Uskon, että pysymme mukana muutoksessa.

Jari osoittaa legopalikan ruskeaa kattoa ja kertoo, että sen saa auki. Ensi kesänä ei tarvita kattoa, kun Jari ja Arcusys-kollega Andrei aikovat karauttaa tukat hulmuten kesäretkelle ylös Kuusamoon ja sitten rajan yli Venäjälle.
- Minä haluan käydä katsomassa isän suvun lähtöpaikkoja. Kollega osaa venäjää ja haluaa mukaan kalaan, joten hyödymme tästä molemmat, Jari hymyilee.

Työn laatu ratkaisee

Jari kävelee Arcusysin neuvotteluhuoneessa edestakaisin liioitellun kulmikkaasti pää melkein kattoa hipoen. Hän demonstroi, miten Mieskuoro Huutajat saapuu esiintymispaikalle.
- Komiikka syntyy siitä, että liikumme aina täsmällisessä muodostelmassa ja ylivakavina, kumiset kravatit kaulassa, hän kertoo.
Jari on karjunut Huutajien uljaissa riveissä 16 vuotta. Kuoro on hänelle yksi tärkeimpiä syitä asua Oulussa. Joka viikko hän pyöräilee kuoron harjoituksiin vanhaan varikkorakennukseen.
- Ensin on äänenavaus, niin kuin missä tahansa kuorossa. Sitten seuraa tovi huonoja vitsejä, minkä jälkeen alamme huutaa.

Jari on huutanut kuoron kanssa esimerkiksi Venetsian biennaalissa ja osana tanssiesitystä Pariisissa. Tänä vuonna eräs tärkeimmistä keikoista oli esiintyminen ilmakitaransoiton SM-kisoissa, koska työkaverit Arcusysilta kannustivat katsomossa.

Parasta kuorossa on kirjava sakki, joka on Jarille arcusyslaisten lisäksi "toinen elämän mukavuudelle elintärkeä porukka". Kuorojengi on kulkenut Jarin rinnalla läpi potkujen, siivoojavuosien ja uuden uran alun.
- Kun aloitin Arcusysilla, suosittelin yhtä kuorokavereistani vanhalle paikalleni siivousfirmaan. On hauska kuulla häneltä vanhojen asiakkaiden kuulumisia.

Kuorossa on jäseniä on rokkikukosta tohtoriin, mutta huutaessa henkilöhistorioita ei edes muista.
- Muiden taustat käyvät ilmi vain kysymällä. Arcusysilla on vähän sama juttu. Tykkään siitä, ettei ole väliä, mistä taidot on hankittu, vaan että tekemisen laatu ratkaisee. 

Eihän Jarinkaan historia kaikkein tyypillisin ole. Harva koodari kartuttaa ammatillista itseluottamustaan siivoamalla homeisia hillopurkkeja vieraista asunnoista. Jarille homma opetti, että kaikenlaisista elämänvaiheista selviää ja että koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa. 

Kirjoittaja: Pauliina Suominen
Kuvaaja: Jirina Alanko


Seuraava: URATARINA: Anna Purmonen
Edellinen: URATARINA: Matti Lupari