URATARINA: Anna Purmonen

URATARINA: Anna Purmonen

Kun Arcusysin communications specialist Anna Purmonen muutti Helsinkiin, hän vannoi, ettei enää ikinä palaisi Joensuuhun. Toisin kävi.

Pittoreski kerrostaloasunto Etu-Töölössä oli kaikkea, mistä Anna Purmonen oli aina haaveillut. Oli kolmemetriset huoneet, leveät ikkunalaudat ja lautalattiat kuin sisustuslehdestä. Alakerran kivijalassa majaili ihana second hand -kauppa, ja Helsingin trendikuppilat odottivat kulman takana. Vaikka työpaikka Vantaalla tarkoitti puolentoista tunnin hikoilua bussissa ja raitiovainussa joka päivä, ainakin hommat vastasivat kansainvälisen liiketalouden koulutusta.

Anna muistelee kesää 2014 joensuulaisen rintamamiestalon tuvassa. Hän hörppii teetä puisen pöydän ääressä, joka on löytö paikalliselta kirpputorilta. Bostoninterrierit Mimmi ja Molly yrittävät hyppiä emäntänsä syliin.

- Sinä kesänä meidän kerrostalokodissa oli niin kuuma, että koirien oli tukala olla sisällä, Anna kertoo.

Siksi hänen iltansa kulkivat aina samaa rataa: Kiireellä töistä kotiin läpi ruuhkaisen kaupungin. Sitten koirat ja kirja kainaloon ja loppuillaksi puistoon istuskelemaan.

Anna oli karannut kotikaupungistaan Joensuusta neljä vuotta aiemmin. Silloin Anna oli ollut 25-vuotias ja juuri eronnut melkein 10 vuoden parisuhteesta.
- Oli tunne, että täytyy aloittaa puhtaalta pöydältä. Uhmasin, etten enää ikinä palaa Joensuuhun, Anna muistelee nyt 30-vuotiaana.

Pääkaupungin sykkeessä puiston puiden varjossa Anna mietti, tässäkö nyt oli se hieno elämä Helsingissä, jonka perään hän oli niin tarmokkaasti paennut Joensuusta. Ajatus oli melkein pelottava. Ei ole hauskaa huomata, ettei unelma tunnukaan hyvältä, kun se viimein toteutuu. Anna ei kuitenkaan missään tapauksessa suunnitellut hylkäävänsä Helsinkiä. Siellähän oli kaikki: ystävät, työpaikat, riennot.

Sitten eräänä päivänä muutos saapui tutussa puvussa. Anna oli lounaalla poikaystävänsä kanssa, jonka yhtiökumppani liittyi seuraan. Tämä mainitsi ohimennen vapaasta työpaikasta, joka voisi ehkä kiinnostaa Annaa. Ainut mutta oli siinä, että työ olisi Joensuussa.
- Ajatus Joensuusta tuntui ihan mahdottomalta, mutta sanoin silti, että no pistäpä meiliä, niin minähän vilkaisen.

Illalla Anna avasi sähköpostinsa ja luki ilmoituksen, jolla Arcusys etsi communications specialistia. Paikka tarjosi kaikkea, mitä Anna työltään halusi. Hän lähetti saman tien työhakemuksen.

Josko sittenkin Joensuuhun?

Kului päiviä, eikä yhteydenottoa kuulunut. Anna alkoi jo hermostua.
- Sitten soitin henkilöstöjohtajalle ja kerroin, että tulen pian Joensuuhun, joten olisi hyvä tsäänssi tavata minut.
Työhaastattelu sovittiinkin jo pian. Haastattelun jälkeen Anna poistui toimiston ovesta posket innostuksesta punaisina.
- Mietin, että ei voi olla totta. Haastattelun tunnelma oli mahtava ja työ kaikkea, mitä haluan tehdä.

Annan piti palata Helsinkiin odottamaan rauhassa tuloksia. Hän istui koirat sylissään vieraan auton takapenkillä kimppakyydissä matkalla Joensuusta takaisin Helsinkiin, kun puhelin yllättäen soi. Arcusysilta kerrottiin, että Anna haluttiin palkata positioon.

Loppumatkan Anna istui hiljaa ajatuksiinsa vaipuneena. Hän oli sekä innoissaan että hämmentynyt.
- Mietin, muutanko nyt oikeasti takaisin Joensuuhun, kun olin niin pitkään odottanut, että pääsen kotiutumaan Helsinkiin.

Anna pyysi HR-koordinaattori Minna Tornbergilta viikonlopun aikaa puntaroida päätöstään.
- Minna vastasi, että totta kai minun pitää harkita päätöstä rauhassa ja kertoi vielä tarkasti kaikki työsuhde-edut ja muut jutut, joita minulle tarjottiin. Hän oli niin ymmärtäväinen, että se viimeistään antoi varmistuksen siitä, että haluan Arcusysille.

Pian pakettiauto seisoi jo pakattuna Töölön-kodin edessä. Kun viimeisetkin laatikot oli pakattu kyytiin, Anna pysähtyi katsomaan pelkääjänpaikalla kököttäneitä Mimmiä ja Mollya ja purskahti nauruun.
- Ajattelin, että taasko ne nököttävät siinä pakun kyydissä ja että nyt jumantsuikka en varmana muuta hetkeen.

"Mokatakin saa, koska siitähän sitä oppii"

On keskiviikkoaamu, ja kuhina Arcusysin toimistolla on jo täydessä vauhdissa. Anna käppäilee kahvinkeittimelle lämpöisessä neuleessaan, joogatrikoissaan ja sneakerit jaloissaan.
- Kuljen täällä aina tällaisissa kotivaatteissa, hän kertoo. 

Lähes toinen koti toimistosta on jo tullutkin. Annasta tuntuu melkein hassulta, että hän on työskennellyt Arcusysilla vasta vuoden.

- Olin ekasta päivästä lähtien niin fiiliksissä. Työ tuntui ihan mahtavalta, ja kaikki tyypit olivat niin lämpimiä ja vastaanottavaisia. Toimarimme Jussi sanoi, että ei muuta kuin tervetuloa ja siitä vaan heti hommiin, kyllä sinä osaat. Hän lisäsi vielä, että kokeile, mikä toimii, ja mokatakin saa, koska siitähän sitä oppii.

Aluksi vastuun määrä melkein pelotti, mutta nyt huoli on poissa. Anna on sisäistänyt toimitusjohtajan moton "luota, niin sinuun luotetaan".
- Kaikkia työntekijöitä kannustetaan uskomaan omiin kykyihinsä ja päätöksiinsä, ja aina voi kysyä apua muilta. Harvassa firmassa voi sparrailla WhatsApp-viesteillä toimarin kanssa, Anna sanoo.

Muuton aikaan Annaa suretti jättää parhaat kuppilat, kirpputorit ja ystävät pääkaupunkiin. Enää hän ei ikävöi Helsinkiin asumaan.

- Tykkäsin keikoista ja tapahtumista, en ruuhkista tai kiireestä. Helsingin spessujutuista voi nauttia silloinkin, kun menee viikonlopuksi käymään. Ja on Joensuussakin kivoja ravintoloita ja kauppoja, kun vain osaa etsiä ne.

Talo, jota ei pitänyt hankkia

Työpäivän jälkeen Anna karauttaa pyörällään 12 minuutin metsätietä pitkin kotiovelle ja päästää Mimmin ja Mollyn pihalle, jolla kasvaa villiviiniköynnöksiä ja vadelmapuskia. Vuonna 1952 rakennettu rintamamiestalo kylpee iltapäivän auringossa. Sen 137 neliötä maksoivat saman verran kuin yksiö Etu-Töölössä.

Koirat ryntäävät innoissaan punaisina ja keltaisina hehkuviin lehtikasoihin. Anna ja hänen poikaystävänsä Ilkka kavereineen kokosivat ne viikonlopun haravointitalkoissa. Huhkimisen jälkeen syötiin ja saunottiin. Joka kerta, kun Anna katsoo puukiukaan pesässä räiskyvään tuleen, häntä alkaa hymyilyttää.
- Mietin että ai vitsi, ei muuten tarvitse mennä taloyhtiön saunavuorolle kello 17. Tämä on meidän koti, Anna sanoo.

Tätä taloa ei oikeastaan pitänyt koskaan hankkia. Anna ja Ilkka olivat juuri remontoineet itselleen kerrostalokolmion Joensuun keskustasta, kun Anna bongasi talon ilmoituksen netistä. Hän heitti vitsillä, että siinäpä heille talo. Kului kaksi viikkoa, ja kauppapaperit oli allekirjoitettu.
- Ajattelimme, että no pentele, kun kerran Joensuussa asutaan, otetaan sitten kaikki hyöty irti kaupungista, Anna sanoo.

Kun Anna kertoi talokaupasta kavereilleen, he luulivat juttua vitsiksi.
- Olen yleensä maailman huonoin päätöksentekijä. Venkslaan vaatekaupassakin tunteja ja silti palautan 80 prosenttia ostoksistani. Jos olisin ollut epävarma työstäni, en varmasti olisi ostanut tätä taloa. Se oli iso sitoutuminen myös Arcusysiin.

Hyvästit kiireelle

Anna odottaa jo malttamattomana kevättä. Silloin hän aikoo ensimmäistä kertaa elämässään iskeä kunnolla kyntensä multaan. 
- Aloitin puutarhaprojektin juuri ostamalla kirjan nimeltä Apua, meillä on puutarha, Anna nauraa.

Kesällä remontoidaan vanha piharakennus, jossa on toinen sauna. Sen jälkeen rakennetaan grillikatos.
- Talo on varmasti ikuisuusprojekti. Edellinen pariskunta asui talossa 38 vuotta, joten laittamista riittää, jotta saamme talosta oman näköisen.

Mutta se ei haittaa. Joensuussa kodinlaittoon jää sekä aikaa että varaa.
- Elinkustannukset ovat murto-osa pääkaupungin hinnoista, ja vapaa-aikaa jää paljon, kun kaikki on niin lähellä.

Eteisen seinää koristavat jo ensimmäiset valokuvat omistajien rakkaustarinan varrelta. Kengät, takit ja koirien villapaidat ovat löytäneet omat paikkansa.

Tähän eteiseen Anna tömäytti matkalaukkunsa hiljattain, kun hän palasi Arcusysin työntekijöiden virkistäytymismatkalta Skotlannista. Kotiinpaluu on aina mukavaa, mutta nyt se tuntui erityisen hienolta. Takana oli hauska reissu hyvien työkavereiden kanssa, ja edessä monta lupaavaa vuotta kaupungissa, josta ei tarvitse kiirehtiä minnekään. 

Kirjoittaja: Pauliina Suominen
Kuvaaja: Jirina Alanko


Seuraava: URATARINA: Janne Hietala
Edellinen: URATARINA: Jari Ruokonen