URATARINA: Amy Järvisalo

URATARINA: Amy Järvisalo

Senior Visual Designer Amy Järvisalo etsi mielenrauhaa ja unelmatyötä eri aloilta ja mantereilta, ennen kuin ne löytyivät.

Amy Järvisalo ei ole lainkaan yllättynyt siitä, että lastentarhanopettaja Thaimaasta päätyi lopulta visuaaliseksi suunnittelijaksi Suomeen. 

– Pystyn sopeutumaan mihin tahansa olosuhteisiin, koska olen ollut aika alhaallakin, kun olen tiskannut ja pessyt vessoja. Jos olisin luovuttanut, en olisi nyt tässä, Amy sanoo Arcusysin Joensuun toimiston saunatilassa pöydän ääressä.

Amylle on aina ollut itsestään selvää, että hän tekee lujasti töitä, opettelee koko ajan uutta ja elää niin, ettei harmittaisi, vaikka kuolisi huomenna. Hänen piti vain etsiä melko pitkään, ennen kuin hän löysi paikan, jossa on samaan aikaan tarpeeksi haasteita ja helppo hengittää.

Ensimmäinen elämä: Bangkok

Kun Amy vielä asui synnyinkaupungissaan Bangkokissa Thaimaassa, häntä kutsuttiin ristimänimellä Prompat tai lempinimellä Amp. Kunnianhimoinen tyttö varttui äitinsä ja isoveljensä kanssa tukahduttavan kuumassa pääkaupungissa, jossa liikenne ei lakannut koskaan.

Aamuvarhain parikymppinen Amy matkasi opiskelemaan varhaiskasvatusta ja psykologiaa halki hektisen kaupungin, jonka kaduilla leijui thai-ruuan tuoksu ja jossa ihmisille oli tärkeää näyttää asemansa merkkibrändeillä.
– Ruokaa minulla on ikävä, materialismia ei, Amy sanoo.

Amy opiskeli lastentarhanopettajaksi, koska hän pitää lapsista ja koska se on Thaimaassa hyvin arvostettu ammatti. Hän ehti työskennellä ammatissa puoli vuotta, mutta ymmärsi pian, ettei työ sopinut hänen herkälle luonteelleen.
– En kestänyt sitä, kun lapsilla oli ongelmia kotona. Olisin halunnut korjata ne, mutta minun tehtäväni oli opettaa.

Amylla ei kuitenkaan ole tapana luovuttaa heti. Sen sijaan hän tarkastelee tilannettaan monelta eri kantilta ja etsii jonkin vihjeen, jonka avulla voi edetä askeleen kohti unelmaa. Nyt vihje löytyi lapsen lelusta.

Uuden uran siemen

Päiväkodissa Amy askarteli lapsille käsin nukkeja, puupalikoita, satukirjoja ja muita pikku esineitä, jotka auttoivat heitä oppimaan, nauramaan ja rauhoittumaan.
– Kun näin, miten iloisiksi he tulivat, minäkin tulin iloiseksi. Aloin miettiä, ettei minun ehkä pitäisikään olla opettaja vaan sen sijaan luoda tuotteita, tehdä jotain hauskaa.

Amyssa paloi myös kipinä opiskella lisää, ja tällä kertaa jossain muualla kuin kotimaassa.
Hän ei ei pidä Thaimaan opiskelukulttuurista, jossa on arvostettua opiskella hiki hatussa mahdollisimman korkealle ilman välivuosia ja tekemättä työtä.
– Thaimaassa täytyy käydä hyvää koulua, mieluiten yksityistä ja kansainvälistä. Pitää mennä parhaaseen ja olla paras. Siinä on vähän liikaa painetta. Kun lopulta valmistuu, ei ole kokemusta elämästä tai työstä. Vaikka on opiskellut paljon, aivot ovat tyhjät.

Sellaista aivotonta elämää Amy ei halunnut elää. Oli aika kääntää uusi sivu.

Toinen elämä: San Francisco

21-vuotiaana Amy muutti yhdessä äitinsä ja isoveljensä kanssa Yhdysvaltoihin Kalifornian Sacramentoon työskentelemään tädin thaimaalaiseen ravintolaan. He päättivät lähteä kaikki yhdessä, koska Amylla oli sopiva aika opiskella ulkomailla ja koska suvun ravintola-bisneksessä tarvittiin apukäsiä. Amp-lempinimi muotoutui amerikkalaisten suussa Amyksi, ja sillä nimellä Amya kutsutaan yhä.

Kaikki näytti jopa Bangkokiin verrattuna valtavan suurelta, eikä Amy juuri puhunut englantia, koska sitä ei oikeastaan tarvinnut käyttää Thaimaassa.
– Kaikki oli minusta upeaa. Kielimuurin takia oli vähän haastavaa, mutta sekin tuntui minusta vain kivalta. Äiti lähetti minut joskus supermarkettiin ja käski tehdä listan kaikista vihanneksista, jotta oppisin sanoja, Amy muistelee.

Kerran Amy kävi kahviostoksilla lähi-Starbucksissa, jossa työskenteli puoliksi amerikkalainen, puoliksi thaimaalainen nainen. Amy tarttui tilaisuuteen, ja pian hänellä oli työpaikka kahvilan blokkaajana. Kun kielitaito parani, hän eteni nopeasti baristaksi ja lopulta apulaisliikkeenjohtajaksi.

Amylla oli vielä kolmas työ, koska hän halusi maksaa itse tulevat opinnot, joita hän suunnitteli koko ajan. Joka visiitillä sukulaisten luona Thaimaassa hän osti matkalaukun talteen thaimaalaisia tavaroita ja myi ne sitten kalliimmalla hinnalla kirpputorilla Yhdysvalloissa. Kun rahat olivat koossa ja englanti sujui, Amy muutti San Franciscoon opiskelemaan graafista suunnittelua.

Hän piti kaupungista kovasti. Sää oli koko ajan hyvä, ja maisemat ovat upeat. Ihmisiä oli monista taustoista, ja esimerkiksi Castron homoalue oli Amysta viihtyisä paikka.

Jokin kulttuurissa sai kuitenkin aikaan sen, ettei Amy tuntenut vieläkään oloaan kotoisaksi.
– Kun opin tuntemaan systeemiä ja paikallisia, tajusin, että moni asia on samalla tavalla kuin Thaimaassa. Esimerkiksi terveydenhuolto on tosi kallista ja ihmiset siksi eriarvoisessa asemassa.

Opintojen toisena vuonna Amy ei enää halunnut vain tehdä töitä muille, vaan hän päätti ystäviensä kanssa avata oman ravintolan. Se ei ollut yksinkertaista.
– Emme tienneet, miten bisnes toimii Yhdysvalloissa, tai miten byrokratia tai verot toimivat. Teimme pitkään taustatutkimusta ja sitten loimme reseptit ja ravintolan brändin.

Amy suunnitteli thaimaalais-japanilais-länsimaiselle bistrolle ilmeen opeilla, jotka hän oli ehtinyt kerätä koulusta. Hänen äitinsä kokkasi, ja Amy teki kaikkea tiskaamisesta vessan pesuun ja tarjoiluun. Hän kävi vielä baarimikkokoulunkin, jotta pystyi loihtimaan drinkkejä.

Ravintola oli menestys. Toisena toimintavuonna 100-paikkainen bistro oli usein täynnä, ja ulkona jonotti lisää tulijoita. Amysta alkoi kuitenkin tuntua, että oli aika siirtyä eteenpäin.
– Ravintolabisneksessä en voinut keskittyä suunnitteluun tai työskennellä unelmieni eteen. Halusin tehdä jotain vain itseäni varten.

Amy halusi valloittaa jälleen uuden mantereen: Euroopan. Suunnitelmana oli lähteä opiskelemaan Saksaan, koska hänellä oli sieltä monia ystäviä.

Mutta sitten rakkaus puuttui peliin.

Epäkummallisen suora suomalainen

Amyn ystävä, saksalainen hänkin, kertoi Amylle, että hänen suomalainen ystävänsä etsii asuntoa San Franciscosta. Amyn ja hänen kämppiksenä asunnossa oli huone vapaana, ja suomalainen muutti sinne.

Se oli ystävyyttä ensisilmäyksellä. Parivaljakko kiersi yhdessä Yhdysvaltoja, ja kävivät he Mexicossakin. Puolen vuoden kuluttua Amy alkoi pohtia, oliko tässä miehessä jotain enemmänkin – jotain omituisen viehättävää teeskentelemättömyyttä.
– Hän on hyvin suora, ja tarkoitan nyt hyvin suora. Ei ollenkaan niin kuin vaikka amerikkalaiset. Ensin se tuntui aika karkealta, mutta sitten vain rakastuin siihen. Ajattelin, että ainakin tämä mies on hemmetin rehellinen.

Ystävyys syventyi rakkaudeksi, ja mies houkutteli Amyn Suomeen vierailulle, jonka piti olla vain parin viikon mittainen. Niin Amy jätti tavaransa ja asuntonsa San Franciscoon ja lähti matkaan, jolla hän on edelleen.

Kolmas elämä: Joensuu

– Mikä hemmetti sinua vaivaa? olivat ensimmäiset sanat, jotka Amy kuuli rehelliseltä suomalaismieheltä, kun he tapasivat marraskuussa Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Syy oli se, että Amy oli pukeutunut flip flop -sandaaleihin ja shortseihin, vaikka syksy oli kääntymässä talveksi.
– En ollut edes tarkistanut säätä, koska ajattelin, että se on yhtä hyvä kuin San Franciscossa, Amy sanoo ja nauraa.

Myös Amy oli ihmeissään. Hän mietti, missä kaikki ihmiset ja autot olivat. Lentokenttä näytti kuolleelta verrattuna niihin, joille hän oli aiemmin laskeutunut.
– Sitten ajattelin, että ok, tämä on taas jotain uutta, josta minun pitää ottaa selvää.

Kaksikko ajoi ensin Savonlinnaan miehen vanhempien luokse ja sitten Joensuuhun, jossa mies asui.
– Ja täällä olen edelleen. Enkä ole ikinä opiskellut Saksassa, Amy sanoo ja katsoo ulos ikkunasta, josta aukeaa näkymä Joensuun kesäisen vilkkaalle torille.

Yhdessä oli niin hyvä olla, että päätös avioliitostakin syntyi helposti. Amyn Suomen-vierailulla mies töksäytti kesken keskustelun suorasukaiseen tapaansa, että mennäänkö naimisiin. Ja niin he menivät.

Tuore aviopari vuokrasi edullisen kerrostaloasunnon Joensuun laitamilta. Mies opiskeli vielä, ja Amy vietti päivät yleensä yksin kotona.
– Siihen aikaan nettiin alkoi ilmestyä ilmaisia web design -kursseja. Ajattelin, että ne voisivat tukea graafisen suunnittelun taitojani, kun Suomi on kuitenkin it-maa.

Niin Amy opetteli itsekseen koodaamaan. Samalla hän opiskeli suomen kieltä ja kulttuuria Itä-Suomen yliopistossa. Viikonloppuisin hän tutustui mökkielämään sekä marjoihin, sieniin ja kalastukseen.
– Uskon, että saan karman takia aina suuremmat kalat kuin mieheni, Amy sanoo.

Kieliopinnoista jäi palo opiskella vielä lisää. Niin Amy suoritti elämänsä kolmannen korkeakoulututkinnon Joensuun ammattikorkeakoulussa kansainvälisellä muotoilun linjalla. Opiskelu ei tuntunut riittävän suurelta haasteelta, joten Amy teki töitä koulun ohessa. Osana web design -harjoittelua Amy pääsi puoleksi päiväksi Arcusysille tutustumaan Liferayhyn. Hän tajusi heti, että tänne hän haluaa töihin.

Amy tuli Arcusysille ensin harjoittelijana nimikkeellä media-assistentti. Tehtävänä oli suunnitella sivuja entistä paremman näköisiksi.
– Tämä oli silloin vielä puhtaasti koodausfirma. Oli haastavaa työskennellä ympäristössä, jossa kaikki ymmärsivät koodia, mutta jossa kukaan ei ymmärtänyt graafista suunnittelua.

Ensimmäistä kertaa Amy tunsi kuitenkin tekevänsä työtä, joka todella sopi hänelle. Hän halusi yhä luoda visuaalisia tuotteita, kuten oli tehnyt jo päiväkodinopettajana. Nyt mukana oli vielä ongelmanratkaisua, kun hän korjasi bugeja sivustoilla.
– Kun sain bugin korjattua, se tuntui suurin piirtein työorgasmilta, jos näin voi sanoa. Loistava tunne! 

Amy ei ollut yllättynyt, kun hänet vakinaistettiin harjoittelujakson jälkeen, koska hän oli paiskinut töitä niin hyvin kuin ikinä osasi. Vuosien aikana hän on pyytänyt ja saanut työpöydälleen aina uudenlaisia haasteita, joiden mukaan ammattitaito on kasvanut. Samalla työnimike on vaihtunut media-assistentista visuaaliseksi suunnittelijaksi ja lopulta nykyiseen titteliin, joka on Senior Visual Designer. Tässä työssä Amy tuntee lopultakin, että hän on löytänyt unelma-ammattinsa.

Amyn ympärillä graafikko-osasto on kasvanut monen hengen tiimiksi. Kollegat kutsuvat Amya välillä suomalaisella lempinimellä Rompatti.

Amy iloitsee myös siitä, että hän voi aikanaan kertoa värikkään elämäntarinansa pienelle pojalle, joka hymyilee valokuvassa työpöydän kulmalla. 

Kylä, jossa on helppo hengittää

Poika valokuvassa on 3-vuotias Akseli, jota Amy ja hänen miehensä toivoivat hartaasti viitisen vuotta, ennen kuin poika lopulta syntyi.

Äitiys teki Amyn elämästä Joensuussa lopulta täydellistä. Hänellä on viimein tunne, että kaikki palaset ovat loksahtaneet kohdalleen ja että on helppo olla.
– San Franciscossa ja Thaimaassa tuntui, etten voinut ollenkaan hengittää. Tahti on niin hektinen, ja nukuin joka yö ehkä neljä tuntia.

Amy on hyvin iloinen siitä, että Akseli saa kasvaa juuri Joensuun "kylässä", kuten Amy kutsuu kaupunkia. Joensuussa on jotain armollista. Laukkua ei tarvitse piilottaa autoparkissa penkin alle, eikä puolet päivästä kulu ruuhkassa istuessa.
– Nyt minulla on aikaa tehdä kaikenlaista ja tutkia ja kokeilla ideoita, kun saan sellaisia.

Eräs suosikkiasioista on kuumassa huoneessa harjoitettava bikram-jooga, johon Amy ihastui kuntoutuessaan autokolarista San Franciscossa. Joensuussa ei ole bikram-joogakoulua, mutta Amy on ratkaissut tämänkin pulman ajattelemalla hieman boksin ulkopuolelta: hän lämmittää rivitalon saunan, avaa sen oven ja joogaa lämpimässä kylpyhuoneessa.

Hiljattain Amy kävi Helsingissä viikonlopun mittaisessa joogaopettaja-workshopissa, koska eräs Arcusys-kollega Petroskoista toivoi, että Amy pitäisi kaikille joogatunnin yrityksen videochatin välityksellä. Amy aikoo pitää tunnin vasta, kun hän on opiskellut riittävästi.
– Kun opettaa, täytyy tietää esimerkiksi kaikki asennot ja niiden terveyshyödyt päästä varpaisiin.

Amy ei aio lopettaa opiskelua koskaan, vaikka hänellä onkin nyt työ ja elämäntilanne, joissa hän voi loistavasti.
– Rakastan opiskelua. Kun näen uusia ihmisiä ja kuulen uusista asioista, päähäni ilmestyy uusia ideoita.

Mutta enää jokaisen päivän ei tarvitse olla täynnä uuden etsimistä, koska koko ajan on niin hyvä olla.

Teksti: Pauliina Suominen
Kuvat: Maria Moulud


Seuraava: URATARINA: Matti Lupari