Arcusys Oy jälleen TiVi250-listalle
< Takaisin uutiset sivulle

Arcusys Oy jälleen TiVi250-listalle

Julkaistu: pe 3.6.2016 klo 12.35
Julkaisija: Arcusys Oy

Oppimisen digitalisaatioon erikoistunut joensuulaislähtöinen Arcusys on sijoittunut TiVi250-listan sijalle 231. TiVi250-listaus on Tietoviikon ja Talouselämän yhteistyönä koottava lista, joka kerää vuosittain yhteen Suomen 250 suurinta ict-yritystä. Viime vuonna Arcusys sijoittui listan sijalle 240.

Toistamiseen TiVi250-listalle sijoittuneen Arcusysin kasvu on ollut vahvaa. Viimeisen vuoden aikana yritys on muun muassa saavuttanut korkeimman mahdollisen AAA-luottoluokituksen, sijoittunut viidennen kerran Deloitte Technology Fast 50-listalle, sekä valittu Maakunnan Vahvimmaksi Yritykseksi 2015. Arcusysin viime vuoden liikevaihto oli 7,3 miljoonaa euroa, josta voittoa ennen veroja oli 626 tuhatta euroa.

Kansainvälisesti kasvava Arcusys avasi viime vuonna tytäryhtiön Bostoniin vahvistaakseen asemaansa oppimisen digitalisaation globaalina edelläkävijänä. Kansainvälistymisen taustalla on Valamis-oppimisympäristö, jota käytetään muun muassa NASA:n Epic Challenge –koulutusohjelmassa. Alkuviikosta Arcusys uutisoi saaneensa kasvunsa tueksi vahvaa liiketoiminnallista osaamista, kun Kyösti Kakkonen ja Matti Virtaala ostivat neljänneksen yrityksen osakekannasta

"On hienoa nähdä Arcusysin kannattavan kasvun jatkuvan. Olemme keskittäneet strategiamme oppimisen digitalisaation ympärille, sillä uskomme sen omaavan vahvan kasvupotentiaalin tulevaisuudessa. Erityisen iloinen olenkin kasvavasta kiinnostuksesta Valamis-oppimisympäristöä kohtaan - niin kotimaassa kuin kansainvälisilläkin markkinoilla. Uskon strategiamme tuovan meille kannattavuutta ja kansainvälistä kasvua tulevinakin vuosina", kertoo Arcusysin toimitusjohtaja Jussi Hurskainen.

Voit katsoa TiVi250-listauksen kokonaisuudessaan täältä.

Lisätiedot:
Arcusys Oy                        
Jussi Hurskainen                    
Toimitusjohtaja                    
+358 500 879 417                    
jussi.hurskainen@arcusys.fi

Arcusys on kansainvälisesti kasvava oppimisen digitalisaatioon erikoistunut kehittäjäyritys, joka hyödyntää ratkaisuissaan muun muassa modernia Liferay Digital Experience Platform -teknologiaa. Valamis -oppimisympäristö tarjoaa organisaatioille ratkaisun oppimisen digitalisaation mukana tuomien haasteiden muuntamiseksi organisaation kilpailueduksi. Yrityksen asiakkaat koostuvat suurista yksityisen ja julkisen puolen organisaatioista. Arcusysin pääkonttori sijaitsee Joensuussa, minkä lisäksi yhtiöllä on yhteensä viisi muuta toimistoa Suomessa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä.


Seuraava: Arcusys Oy vahvistuu tunnettujen pohjoiskarjalaisten sijoittajien toimesta
Edellinen: Arcusys ja Valamis -oppimisympäristö listattu Gartnerin 2016 “Market Guide for Corporate Learning Suites” -oppaaseen