Arcusys 21. sijalla Deloitten Technology Fast 50 Finland 2015 - listalla
< Takaisin uutiset sivulle

Arcusys 21. sijalla Deloitten Technology Fast 50 Finland 2015 - listalla

Arcusys on kivunnut viidennen perättäisen kerran Deloitten Technology Fast 50 Finland - listalle. Tänä vuonna sijoituimme listan 21. sijalle. Deloitten Technology Fast 50 - ohjelmassa etsitään 50 nopeimmin kasvanutta teknologiayritystä Suomessa. Listauksessa kasvun mittarina käytettiin liikevaihdon kasvua viimeisten neljän vuoden ajalta.  Arcusysin liikevaihto on kasvanut tänä aikana 186 prosenttia.

"Viisi perättäistä vuotta kasvuyritysten listalla kertoo, että olemme onnistuneet strategiassamme pitkäjänteisesti. Asiantuntemuksemme on keskitetty avoimen lähdekoodin ja oppimisen digitalisaation ympärille. Kasvunäkymät ovat positiiviset myös tulevaisuudessa, sillä kuluneen vuoden aikana olemme avanneet konttorit myös Lappeenrantaan ja Bostoniin", kertoo Arcusysin Toimitusjohtaja Jussi Hurskainen.

Deloitten Technology Fast 50 listaus on löydettävissä täältä.

Lisätiedot:

Arcusys Oy                        
Jussi Hurskainen                    
Toimitusjohtaja                    
+358 500 879 417                    
jussi.hurskainen@arcusys.fi


Seuraava: Arcusys auttaa organisaatioita muuttamaan oppimisen digitalisaation kilpailueduksi
Edellinen: Digitalisaatio pakottaa organisaatiot uudistamaan oppimis- ja kehittämisstrategioitaan